Espoon hiippakunnan blogin kirjoittajakunta laajenee. Seuraamme blogissa hiippakunnan elämää seurakuntien työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kirjoitusten kautta. Tämän blogin koosti Kutsuttuna kirkon työhön- valmennuksen kevään 2021 ryhmän keskusteluista Heikki Kärhä.
Pilvisenä toukokuun aamuna seisoimme ringissä hautausmaan kupeessa Espoon tuomiokirkon kohotessa jykevänä takanamme kohti taivasta. Aamurukouksessa luetut Johanneksen evankeliumin sanat painuivat syvälle sisimpään. ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16). Jokaisen tarina oli erilainen, mutta kutsumus yhteinen.
Matkalle kohti vihkimysmessua lähti kuusi omaa polkuaan kulkenutta, mutta nyt samaan suuntaan vaeltavaa kandidaattia. Kolme diakonia ja kolme pappiskandidaattia. Ordinaatiovalmennus alkoi kahden päivän miniretriitillä, jonka aikana vaelsimme kirkkomaata ristiin rastiin raamatuntekstejä mietiskellen, syvennyimme kasteen merkitykseen, tutustuimme toisiimme ja vietimme yhteistä messua. Monelle meistä oman kasteen muistelu retriitissä oli erityisen puhutteleva kokemus. Sanat ”muista kastettasi” veivät Jumalan antaman kutsun äärelle. Jeesus tuntee minut nimeltä ja hän on kutsunut minut lapsekseen ja työtoverikseen.
Koronatilanteen takia seuraavat viikot kuluivat tiiviisti ruudun äärellä. Tutustuimme Espoon tuomiokapitulin väkeen ja saimme olla heidän opetuksessaan ja ohjauksessaan. Yhdessä kouluttajiemme kanssa pohdimme kutsumustamme ja tulevaa virkaamme. Pohdimme kirkkomme tulevaisuudennäkymiä ja kristityn identiteettiä. Oli todella upeaa kuulla erilaisia kertomuksia siitä, kuinka Jumala on kutsunut ja vetänyt työtoveruuteensa itse kutakin. Jumalan valtakunnan työhön kirkon palveluksessa vaaditaan sisäinen ja ulkoinen kutsu. Sisäistä kutsua voisi kuvata, vaikka vakuuttuneisuudeksi siitä, että evankeliumin ilosanoma on totta ja tätä maailman parasta sanomaa pitää kuuluttaa kaikkeen maailmaan. Olen saanut valtavan lahjan ja minä tahdon jakaa siitä toisillekin. Sisäinen kutsu on ollut meille monille selvä nuoruudesta lähtien, toiset Jumala on vakuuttanut pikkuhiljaa iän myötä. Yhteinen kokemus joka tapauksessa oli varmaan se, ettei kutsu jättänyt rauhaan, vaikka omassa polussa olisi ollut paljonkin mutkia. Jumala on uskollinen ja sitkeä kutsuessaan meitä yhteyteensä ja työhönsä. Ulkoisen kutsun antaa seurakunta, joka kutsuu työhönsä palvelemaan seurakuntaa ja Kristusta.
Meidät vihitään virkaan kättenpäällepanemisen kautta Espoon tuomiokirkon alttarilla ja siinä saamme yhtyä kirkon tuhatvuotiseen perinteeseen, joka on lähtöisin apostolien ajalta. Pitkä perinne toisaalta kantaa ja toisaalta velvoittaa ja synnyttää ainakin itsessäni ”pyhän pelon”. Olenko viran mittainen ja osaanko kohdata ja palvella ihmisiä hyvän Jumalan tahtomalla tavalla. Osaanko välittää Kristuksen rakkautta palvelutehtävässäni ja saarnavirassani? Yhteisissä keskusteluissa nousi yhä uudestaan esille ajatus, että tämä virka tuo mukanaan vastuun ja vaatimuksensa, mutta virka myös kantaa siinä toimivaa. Jumala antaa virassa toimivalle sen mitä hän vaatii. Tämä ajatus lohduttaa ja rohkaisee ainakin minua, en ole yksin ja tekemässä tätä työtä vain omassa varassani.
Pilvi ja Salla, joiden hyvässä ohjauksessa olemme pääasiassa saaneet kulkea tässä koulutuksessa, huolehtivat myös hiljentymisistä Jumalan Sanan äärellä ja rukouksesta. Yhteinen rukous rytmitti päiviä, se juurrutti ja vaati pysähtymään. Rukouksessa olimme yhtä aikaa yhdessä ja yksin, toistemme kannattelemina ja samalla henkilökohtaiseen rukoukseen syventyneinä. Päivien keskustelunaiheet, tunteet, huolet ja ilot sai jättää rukouksessa Isän eteen ja levätä Hänen hyvässä hoidossaan. Retriitissä itse tehty naruristi kulki kaikissa rukoushetkissä mukana, käsin kosketeltavana muistuttamassa Jumalan hyvyydestä ja rakkaudesta.
Olen saanut rohkaisua ja vahvistusta kutsumukselleni ja odotan innolla yhteistä juhlamessuamme ja tulevaa palvelutehtävääni. Kiitos yhteisestä matkasta Satu, Sisi, Paula, Daniela ja Iida. Kiitos piispallemme Kaisamarille, valmentajillemme ja ohjaajillemme Pilville, Sallalle, Tarjalle, Sirpalle, Kaille, Jussille ja Aappolle. Kiitos Carolinalle huolenpidosta ja ennen kaikkea kiitos Taivaalliselle isällemme, joka on meidät kutsunut ja varustaa meidät työhömme. ”Ette te valinneet minua, vaan minä valitsin teidät” (Joh. 15:16).
Suurempi kuin sydämeni Jumalan on rakkaus.
Suurempi kuin oma tahto Kutsujan on laupeus.
Suurempi kuin oma into, ehdottomuus mieleni
– uskollisuus Jumalamme kaikkea on suurempi.
Virsi 525:1
koonnut koko valmennusryhmän keskusteluista Heikki Kärhä
Kuva Iida Rotko