Pari viikkoa sitten vietettiin Lohjalla Pysäkki – hengellisen elämän päiviä. Lokakuulle päivät siirtyivät maaliskuulta, ja nelisenkymmentä ihmistä pystyi nyt turvavälein ja maskein kokoontumaan Lohjalle. Teemana oli Kärsimys ja toivo, johon Lohjan Pyhän Laurin kirkon mykistävä kauneus tarjosi upeat puitteet. Päivien ohjelmaan mahtui monenlaista: raamattutunti Grünewaldin Marian ääressä, kirkon Maria-maalausten katselua, hiljaisuuden joogaa, birgittalaista hengellisyyttä, musiikista toivoa, ignatiaanista raamatunlukua, anglikaaninen Choral Evensong, luterilainen messu ja ilta irkku-musiikin parissa.
Päivillä toteutui moninainen rikkaus, jota yhdessä jaettiin. Oli hyvä pysähtyä hetkeksi ikiaikaisten seinien sisällä, katsella ja kuunnella, rukoilla. Oli hyvä tutustua uuteen, ehkä itselle ennestään vieraaseen tapaan rukoilla ja pysähtyä. Oli hyvä kohdata toisia ihmisiä, vaikka maskien takaa, ja jakaa ajatuksia koetusta. Oli hyvä kuulla musiikkia, joka sai hymyn silmiin. Sekin, että vietettiin kirkkosalissa pitkiä aikoja, ei pelkästään hartauden ja jumalanpalveluksen parissa, vaan muutenkin, avasi uusia näkökulmia tuttuun tilaan. Tämän Pysäkin menetelmät olivat yksinkertaisia ja osa kirkon pitkää perinnettä.
Päivissä loistivat poissaoloaan kiistat ja erimielisyydet, valta-asetelmat ja rajalinjat. Oli vain ihmisiä, etsijöitä, rukoilijoita. Ei ollut aseman hakemista, oman roolin vahvistamista. Oli pyhän kohtaamista ja Jumalan läsnäoloa. Oli pieni puro totuutta ja pyhää. Tällaisissa pienissä puroissa on tulevaisuus. Siinä, että kirkko tarjoaa mahdollisuuden pysähtymiseen, rukoilemiseen, hengelliseen syventymiseen ja kristittynä kasvamiseen. Pohtimiseen, jakamiseen, Jumalan kohtaamiseen ja yhteiseen iloon. Se on kirkon perustehtävä.
Koronan takia päivät olivat pienemmät kuin aiemmat vastaavat Pysäkit. Näin päivien jälkeen mietin, että tällaisenaan päivät eivät vaadi taakseen valtakunnallista järjestäjäorganisaatiota. Paikallisseurakunta voi halutessaan aivan hyvin järjestää tällaiset tapahtuman. Tarvitaan kirkkotila, muutama kanavanvetäjä, tarvitaan pari ääneenpohtijaa ja musiikkia. Useimmissa seurakunnissa nämä löytyvät omasta takaa, tai viimeistään naapuriseurakunnasta. Yhden Pysäkin sijaan Pysäkkejä voisi olla pitkin hiippakuntaa ja Suomenniemeä useita. Ja pienistä puroista kasvaisi vuolas virta.