Kirkkoherran välillinen vaali
Tuomiokapituli voi kirkkovaltuuston tai seurakuntaneuvoston pyynnöstä päättää, että kirkkoherra valitaan välillisellä vaalilla, jonka toimittaa kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto. Päätös välillisen vaalin toimittamisesta tulee tehdä ennen viran haettavaksi julistamista.
Kirkkoherran välillistä vaalia varten tuomiokapituli antaa hakijoista lausunnon seurakunnalle. Lausunnossa todetaan hakijoiden kelpoisuus ja arvioidaan heidän taitonsa ja kykynsä haettavana olevaan virkaan.
Tuomiokapituli lähettää seurakunnalle hakijoiden hakemukset ja lausuntonsa hakijoista ja määrää henkilön, jonka tehtävänä on vaalin valmisteleminen seurakunnassa.
Kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto valitsee virkaan jonkun niistä hakijoista, jotka tuomiokapituli on todennut kelpoisiksi virkaan. Seurakunnan osa-alueen johtokunnan johtosäännössä voidaan määrätä, että alueen toimintaa johtavan papin valitsee osa-alueen johtokunta. Jollei vaalissa kukaan ole saanut yli puolta annetuista äänistä, toimitetaan samassa kokouksessa uusi vaali kahden eniten ääniä saaneen välillä. Tässä vaalissa eniten ääniä saanut tulee valituksi. Jos äänet vaalin ratkaisevassa äänestyksessä ovat menneet tasan, tuomiokapituli antaa viranhoitomääräyksen jollekin eniten ääniä saaneista hakijoista ottaen huomioon KJ 8:21 §:n 3 momentissa mainitut seikat.
Kun kirkkovaltuusto, seurakuntaneuvosto tai seurakunnan osa-alueen johtokunta on toimittanut vaalin, sen on lähetettävä viran hakemusasiakirjat ja ote pöytäkirjasta tuomiokapitulille. Pöytäkirjan otteeseen on liitettävä ilmoitus siitä, milloin päätös valitusosoituksineen on annettu tiedoksi hakijoille. Tuomiokapituli antaa virkaan valitulle viranhoitomääräyksen päätöksen tultua lainvoimaiseksi.