Merja Alanne
Ehdokkaan esittäytymisteksti:
Minulle tärkeää on reilu ja läpinäkyvä hallinto kaikilla sen tasoilla, yhdenvertaisuus ja tasa-arvoinen kohtelu kirkossa riippumatta titteleistä ja hierarkioista. Pappisasessorina on oleellista tuoda ruohonjuuritason seurakuntatyön näkökulmaa kapitulin työskentelyyn ja päätöksentekoon. Tärkeää kirkon työssä on se, että olemme ensisijaisesti hengellinen yhteisö ja osa maailmanlaajuista kristikuntaa. Olen työurani aikana toiminut opettajana (uskonto ja psykologia), tutkijana ja yliopisto-opettajana (VT:n eksegetiikka) sekä pappina. Kansainvälistä kokemusta ja näkökulmaa minulle on kertynyt opiskellessa Tel Avivin yliopistossa ja arkeologisilla kaivauksilla Israelissa sekä Addis Abebassa Etiopiassa teologisen seminaarin opettajana. Nyt olen Leppävaaran seurakunnan seurakuntapastori (aikuistyö, hiljaisuuden retriitit, aluevastuu ja hiukan kansainvälistäkin toimintaa).
Merja Alanne, TT, FM.